Puvun vaiheita
Pukuhan on kaikin puoli aika pirun simppeli. Sininen paita, mustat housut, suikka, valkoinen huivi ja mustat hanskat. Sininen paita perustui pitkähihaiseen t-paitaan, johon ennen yhteenompelua painettiin kangavärillä valkoisia bumerangin kuvia. (Note to self-tee seuraava Arvuuttaja-puku samalla tavalla.)
Valkoinen huivi oli vain kaksi huivia ommeltuna yhteen. Simple as that. Mustat hanskat syntyivät kaikesta alkukankeudesta huolimatta helposti-pari mustia sormekkaita kävivät tähän hyvin. Suikan kanssa syntyikin ongelma. Aluksi en ollut löytää sellaista mistään, mutta lopulta Orivedeltä löytyi kodinkone-kauppa jossa oli halpa suikka. Postimaksu tosin oli naurettava, ja hattu saapui perjantaina ennen 'conia. Sighh.
Ostin myös bumerangin netistä, mutta väänsin pahvista vielä pari sarjakuva-henkistä bumerangia.
"Their powers combined, I became CAPTAIN PLA- eikun siis KAPTEENI BUMERANGI"
kuva @Ninni Vidgren |
Semmonen tuli. Ihan kyllä onnistui, vaikka hahmo oli niin pirun obscure että ei sitä paljon kukaan tunnistanut, paitsi Tuovisen veljekset Arkkikivi-kustantamolta ja pari individuaali. Meillä piti olla myös DC-ryhmäcosplay, johon toivoin enemmänkin osallistujia kuin kahta. Paikanpäällä yritin vielä hakea Jokereita ja Harley Quinneja mukaan, mutta ilman tulosta. Loppujen lopuksi me taistelimme Keystonen tulevaisuudesta kahdestaan:
@Helene Lindfors |
Kaiken kaikkiaan, hauska cosplay. Seuraavaksi vuorossa varmaankin Yukicon, jonne olen menossa ohjelmaa pitämään. Ajattelin että aiheen voisi hyvin yhdistää pukuun. Se onkin sitten viimeinen DC-cosplay vähään aikaan, sen lupaan. Waugh waugh!